The Blassics

Odd Funk -label ja studio 10 vuotta! <3

Kotimaisen afrofunkin ja -jazzin ylpeys The Blassics esittelee uudella täyspitkällä julkaisullaan Sounding Times studionsa ja levymerkkinsä upeaa historiaa. Vaikuttava kokoelma yhdistelee 10 vuoden ajalta bändin parhaita hetkiä, lukuisia ennenjulkaisemattomia raitoja ja harvinaisempia helmiä. Ota haltuun!

Lue lisää Sounding Times -julkaisusta »
Kuuntele levyä YouTubessa »
Kuuntele levyä Spotifyssa »

Bio

“Hämptonista” eli Hämeenlinnasta kotoisin oleva The Blassics on yksi niistä suomalaisen funky-skenen ytimessä toimivista tienraivaajista, jotka eivät julkisuudessa paistattele mutta ovat tehneet omasta linjastaan tinkimättä musiikkiaan ja vieneet sitä vuodesta toiseen eteenpäin. Kitaristi Juha Sarkkolan ja trumpetisti Tuure Tammen perustama afrobeat-funk-jazz‒yhtye ja kollektiivi on aina keskittynyt analogiseen lo-fi‒retrosoundiin mutta hakenut vuosien varrella lisää vaikutteita täältä pohjoisesta aina eri puolille Afrikkaa ‒ kaikkea ennakkoluulottomasti yhdistellen.

Ja kun edes Timmion Recordsia ei ollut kulmilla, kaverukset päättivät jo vuosia sitten perustaa oman Odd Funk Records -labelinsa ja studionsa. The Blassics on myös kahden hengen dj-duo ja tuotantopari, jolta osaamista löytyy musiikin tekemisen kaikilta osa-alueilta – paitsi ehkä itsensä promotoimisesta. Laadullinen taso on kansainvälisesti saavutettu jo aikoja sitten, tällaisella musiikilla on vain valitettavan vähän kysyntää Suomen rajojen sisäpuolella.

Kaikin puolin liian vähälle huomiolle jäänyt yhtye on julkaissut useampia levyjä, yhden EP:n ja tukun seiskatuumaisia vinyylisinglejä, joista ensimmäinen eli “Goljat / Cheek Playah” näki päivänvalon vuonna 2011. Itsenimetty, kokopitkä debyytti julkaistiin vuonna 2013, minkä jälkeen uusia levyjä on ilmestynyt keskimäärin parin vuoden välein. The Blassics on esiintynyt alan kotimaisten tapahtumien lisäksi ulkomailla, ja musiikki on aika ajoin löytänyt globaalisti tiensä alan dj- ja radioselektioihin. Viime vuosina yhtye on tehnyt yhteistyötä detroitilaisen Funk Night Records -labelin kanssa, joka on julkaissut 7’’-singlejä ja myös keväällä 2022 bändin uusimman levyn. Hollantilainen Painted Dog Records on levittänyt yhtyeen levyjä ulkomailla.

Puhtaiden instrumentaaliraitojen rinnalle yhtye on ottanut välillä eri solisteja mukaan kappaleisiinsa. Yhtyeessä ovat Sarkkolan ja Tammen ohella soittaneet muun muassa basisti Ville-Pekka Järvinen, rumpali Joona Venäläinen, huilisti Hanna Lotti, saksofonisti Mikko Veijonen sekä perkussionistit Jukka Teerisaari ja Victor Tokpanou. Vuoden 2019 albumilla Togetherings solistina kuultiin kautta levyn etiopialaissyntyistä MikiMacia.

Tuure Tammi ja Juha Sarkkola julkaisivat afrobeat-bändiprojektinsa ohella The Blassics -tuotantoparina erillisen Odd Jazz -kollektiivin kanssa vuonna 2016 avantgarde-jazziin uppoutuneen levyn Odd Jazz Vol. 1, joka ammentaa soundinsa 1960-luvun lopun ja 1970-luvun globaalista jazz-liikkeestä ja maailmanmusiikista. Jatko-osa julkaistiin syyskuussa 2022, ja sen levitystä hoitaa Tallinnasta käsin toimiva RR Gems Records.

Lisäksi kaksikko on viime vuosina tuottanut kappaleita muun muassa instrumentaalisen hiphopin ryhmälle Broaks, avantgarde jazz -yhtyeelle Mush Tone Ensemble ja funk-soul‒kokoonpanolle Pascal & Baya Race. Koronapandemian aikaan vuonna 2020 The Blassicsilta ilmestyi puolestaan diginä kolmiosainen sarja improvisaatiopohjalta tehtyjä c-kasettiäänityksiä nimellä Lockdown Cassettes Vol. 1-3.

Teksti: Joonas Kervinen / Funky Finland
Yllä olevat feature-kuvat: Toni Rasinkangas

Diskografia

• Sounding Times (kokoelma) (2023) (Odd Funk Records)
• Togetherings (2019) (Odd Funk Records)
• Becoming Waves (2017) (Odd Funk Records)
• We Call It Real (2015) (Odd Funk Records)
• The Blassics LP (2013) (Odd Funk Records)
• Funk Jazz Experiment EP (2012) (CDr, self-released)

Tuotantoduona:

• Odd Jazz Vol. 2 (with Odd Jazz Collective) (2022) (Odd Funk Records / RR Gems Records)
• Odd Jazz Vol. 1 (with Odd Jazz Collective) (2016) (Odd Funk Records, Autotehtaat-Levyt)

Tiesitkö?

Juha Sarkkola on alun perin kotoisin Parolasta, Tuure Tammi puolestaan Turengista. He kuitenkin tapasivat ensi kertaa toisensa vasta 2000-luvun lopulla asuessaan Helsingissä. Molemmat palasivat sittemmin takaisin Hämeenlinnaan ja perustivat siellä yhdessä The Blassicsin. Sarkkola tunnetaan takavuosilta nimillä Frankifier ja DJ Frank Safka, ja hän vaikutti aikoinaan myös Dadao Triossa. Tuure Tammi taas on soittanut aikoinaan yhtyeissä Panda el Mundo ja Incredible Mama.

Kansainvälisellä tasolla yhtye on toiminut levyn Togetherings yhteydessä yhteistyössä italialaisen promoottorin, dj’n ja radiojuontaja Calamity Jaden kanssa, joka on myös funkiin, souliin, jazziin ja muuhun groove-musiikkin keskittyneen musiikkipromootioyritys Willwork4funkin avainhahmoja.

Valokuva: Toni Koskipuro