Funky Finland Live 22.4.2023

Tämän kevään funkyimmat rytmit ja mehevimmät groovet kuullaan Helsingin Suvilahdessa sijaitsevan Tiivistämön taianomaisissa tunnelmissa lauantai-iltana 22.4.2023. Ensimmäistä Funky Finland Live -iltamaa tähdittävät kolme suomalaista rytmimusiikin valiota, joilla kaikilla olisi aineksia lyödä läpi myös Suomen ulkopuolella. Funky Finland Live esittelee nyt nämä kaikki Helsingissä yhden ja saman illan aikana.

EMILIA SISCO (klo 23:30)
Suuri yleisö on vasta heräämässä, mutta retrosoulia esittävä laulaja-lauluntekijä Emilia Sisco tunnetaan jo hyvin alan piireissä aina bluesdiggareita myöten. Nyt kiikarissa on kansainvälinen menestys arvostetun Timmion Recordsin kautta, joka julkaisee hänen odotetun tulevan levynsä. Tule toteamaan, miksi Emilia Siscoa ei suotta ole kutsuttu yhdeksi alan lupaavimmaksi timantiksi. Lue lisää »

DASHING WAVES (klo 21:45)
Käpylästä käsin maailmalle monimuotoista reggae-pohjaista mutta laajalti vaikutteita eri puolilta ammentavaa soundiaan esittävä Dashing Waves oli aikaansa edellä jo vuosituhanteen vaihteessa, kunnes yhtäkkiä katosi. Kohtalo toi legendaarisen bändin takaisin yhteen, ja se tekee nyt paluuta vanhojen klassikoidensa ohella uudella materiaalillaan! Lue lisää »

MAMA LONGHORN (klo 20:00)
”Porin Rytmitankiksikin” kutsuttu Mama Longhorn on loihtinut progressiivista afrobeatiaan pohjoisella melankolialla jo yli kymmenen vuoden ajan. Omaperäisestä, psykedeelisestä soundistaan tunnettu yhtye on juuri saanut päätökseen neljännen levynsä äänitykset ja antaa niistä esimakua! Lue lisää »

Klo 19 alkaen ja bändien välissä sinua viihdyttävät Funky Amigos dj’t selektioineen.

Tiivistämö (www), Kaasutehtaankatu 1, Helsinki. Metro: Kalasatama (HSL)

Facebook-tapahtumasivu »

Osta liput:
Eventual & Tiketti

early bird – 16 € (vain Eventualista)
ennakko – 21 € (+ toimituskulut)
ovi – 24 €
Funky Amigos -jäsenet – 15 €

Tapahtuma on K-18. Oikeudet muutoksiin pidätetään.

Klikkaa kuvaa ja lue lisää!

Funky Finland Live on ensimmäinen konseptin ympärille rakennettu musiikkitapahtuma, jossa esitellään samalla tositoimissa Funky Finlandin kattamia artisteja. Live-iltaman ohella perjantaina 21.4.2023 järjestetään alan ammattilaisille suunnattu paneelikeskustelu ja verkostoitumistilaisuus Kalasataman REDIssä sijaitsevan Vapaakaupungin Olohuoneen tiloissa.

Funky Finland Pro -tilaisuuden infot »

Uusi kotimaisen rytmimusiikin Funky Finland -informaatiokanava lanseerattiin kesällä 2022. Sen ohella, että verkkopalvelu tarjoaa suomeksi ja englanniksi tietoutta suomalaisista alan tekijöistä, konseptin tavoitteena on auttaa artisteja kansainvälistymisessä ja luoda näille mahdollisuuksia globalisoituneilla musiikkimarkkinoilla. Funky Amigos on edustanut esimerkiksi Mama Longhornia ja Dashing Wavesia myös musiikkialan kansainvälisesssä ammattilaistapahtuma WOMEXissa.