Timo Lassy

Rajat ylittävää yhteistyötä levyllä ja livekeikoilla

Saksofonisti Timo Lassy ja trumpetisti Jukka Eskola toteuttivat pitkäaikaisen haaveensa ja äänittivät yhteisen levyn New Orleansissa paikallisten jazzvirtuoosien, kuten Herlin Rileyn, David Torkanowskyn ja Roland Guerinin kanssa. Helmikuussa 2024 julkaistun Nordic Stew -albumin materiaalia amerikkalaisvahvistuksineen on sen jälkeen päästy myös kuulemaan livenä!

Kuuntele tai osta Nordic Stew Bandcampista »
Timo Lassyn Facebook-sivut »
Jukka Eskolan www-sivut »

Bio

Saksofonisti, säveltäjä ja yhtyeenjohtaja Timo Lassy on levyttänyt ja esiintynyt sooloartistina vuodesta 2007 alkaen. Häntä on kuvailtu yhdeksi Suomen valovoimaisimmaksi jazz-artistiksi, joka tunnetaan hyvin myös kansainvälisesti ja perinteisen jazz-yleisön ulkopuolella. Traditioita kunnioittavassa musiikissaan Lassy on tyypillisesti yhdistellyt jazzia, soulia ja latinalaisamerikkalaisia vaikutteita sekä elokuvallisia äänimaisemia – tunteella ja sofistikoituneella tyylillä. Jos puhutaan aistikkuudesta suomalaisessa jazzissa, Timo Lassy on sen soihdunkantaja.

Ennen soolouraansa Lassy vaikutti kansainvälisestikin menestyneissä The Five Corners Quintet ja U-Street All Stars -kokoonpanoissa sekä rumpali Teppo Mäkysen johtamassa eklektisessä Teddy Rok Sevenissä. Tätä kautta hän päätyi esiintymään ympäri maailmaa jo ennen soolouraansa. Hän on myös soittanut mm. Jimi Tenorin yhtyeessä ja Jukka Eskola Quintetissä sekä esiintynyt esimerkiksi kuuluisan italialaistuottaja-deejii Nicola Conten levytyksillä.

Site Icon

Suomen Jazzliitto palkitsi Timo Lassyn vuoden 2020 Yrjö-palkinnolla “poikkeuksellisen vahvasta jazzmusiikin kentän rikastuttamisesta”. Hän on useiden yhteistuotantojen ohella julkaissut kahdeksan studioalbumia, joista vuoden 2018 levy Moves valittiin Vuoden jazzalbumiksi arvostetussa Emma-gaalassa, ja kaksi muutakin on ollut ehdokkaina palkinnon saajaksi. Aiemmin Lassy on voittanut kahdesti samaisen kategorian yhdessä edustamiensa The Five Corners Quintetin (Hot Corner, 2008) ja Teddy Rok Sevenin (Universal Four, 2004) kanssa sekä ollut kahdesti U-Street All Starsin (2004 ja 2002) kanssa ehdolla.

Timo Lassy Band on vakiintunut kvintetti, jonka kanssa Lassy on pääasiassa vuosien varrella esiintynyt niin Suomessa kuin ympäri Eurooppaa sekä eri puolilla maailmaa Etelä- ja Pohjois-Amerikkaa sekä Aasiaa myöten. Siinä ovat mukana urkuri-pianisti Georgios Kontrafouris (Eero Koivistoinen Music Society, Flying Jazz Trio), basisti Antti Lötjönen (Ricky-Tick Big Band, The Five Corners Quintet, Teddy’s West Coasters), rumpali Teppo Mäkynen (The Five Corners Quintet, The Stance Brothers, Teddy’s West Coasters) ja perkussionisti Abdissa Assefa (Giant Robot, Fat Beat Sound System, Auteur Jazz).

Uusin kokoonpano, joka vastasi myös vuoden 2021 levystä Trio, on muodostettu basisti Ville Herralan (Jukka Eskola Orquesta Bossa, U-Street All Stars) ja rumpali Jaska Lukkarisen (Ricky-Tick Big Band, Dalindèo, Soul Captain Band) kanssa. Lisäksi Lassy on aktiivisesti esiintynyt viime vuosina akustisena duona rumpali-tuottaja-dj Teppo Mäkysen seurassa, ja he ovat yhdessä myös julkaisseet materiaalia levyinä ja singleinä. Vaikutusvaltainen brittiläinen radiodeejii Gilles Peterson nosti Lassyn ja Mäkysen itsenimetyn duolevyn yhdeksi vuoden parhaista Worldwide Awards -gaalassaan 2019.

Huolimatta suosiostaan ja maineestaan kotimaassa, Lassy on rakentanut alusta alkaen soolouraansa vahvalla kansainvälisellä painotuksella, minkä myötä hänet tunnetaan hyvin myös Suomen ulkopuolella ja musiikkia voi kuulla usein esimerkiksi brittiläisissä alan radio-ohjelmissa. Hän on tehnyt yhteistyötä muun muassa amerikkalaisten solistien José Jamesin ja Joyce Elaine Yuillen kanssa. Vuonna 2017 Lassy ja maineikas brasilialainen laulaja-pianisti Ed Motta julkaisivat myös yhteisen EP-levyn When the Devil’s Paid.

Teksti: Joonas Kervinen / Funky Finland

Diskografia

Albumit:

• Trio (2021) (We Jazz Records)
• Big Brass (with Ricky-Tick Big Band) (2020) (Membran, Must Have Jazz)
• Moves (2018) (Membran, Must Have Jazz)
• Love Bullet (2015) (Membran)
• Live With Lassy (2013) (Schema Records) (live-albumi)
• In With Lassy (2012) (Schema Records)
• Round Two (feat. José James) (2009) (Ricky-Tick Records)
• The Soul & Jazz of Timo Lassy (2007) (Ricky-Tick Records)

EP’t:

• Timo Lassy feat. Ed Motta – When The Devils Paid (2017) (Membran)

Timo Lassy & Jukka Eskola:

• Nordic Stew (2024) (Dox Records)

Timo Lassy & Teppo Mäkynen:

• Live Recordings 2019-2020 (2021) (live-albumi) (We Jazz)
• Timo Lassy & Teppo Mäkynen (2019) (We Jazz)

Muut yhteislevytykset:

• OK:KO, Alder Ego, Timo Lassy & Teppo Mäkynen: Ateneum 2019 (live-albumi) (2020) (We Jazz)

Tiesitkö?

Timo Lassy on kertonut, että teki 2010-luvun alussa tietoisen päätöksen rajata tiukasti musiikkiprojekteja, joihin osallistuu. Sen sijaan, että lukuisten alan muusikoiden tavoin tyypillisesti ryntäilisi ja säntäilisi jatkuvasti kokoonpanosta toiseen, hän halusi näin pyrkiä luomaan mahdollisimman pitkäaikaisesti kestävää materiaalia. Päätöksen on arveltu olevan yksi merkittävä syy menestykseen.

Lassy on jo joidenkin vuosien ajan asunut osittain Helsingissä, osittain kroatialaisessa Rovinjin rannikkokaupungissa. Lassy on säveltänyt musiikkia myös elokuviin ja dokumentteihin, kuten Postilokero 347 – Pikku Kakkosen tarina (2017), Ei kiitos (2014), Muumit Rivieralla (2014) ja Tavarataivas (2013).

Photo: Tuukka Koski

Tähän liittyviä artisteja:

aktiivinen

Jimi Tenor

Jimi Tenor on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista mustan rytmimusiikin artisteista, jolla on ollut tapana esiintyä satojen vuosittaisten keikkojen merkeissä huomattavasti enemmän ulkomailla ympäri maailman kuin Suomessa.

ei aktiivinen

Ricky-Tick Big Band

Vuonna 2010 perustettu Ricky-Tick Big Band lähti alun perin liikkeelle instrumentaaliyhtyeenä, mutta kehittyi pian sen jälkeen koko maan tuntemaksi ilmiöksi, kun räppärit Paleface, Redrama ja Tommy Lindgren olivat liittyneet kokoonpanon eturiviin.

ei aktiivinen

The Five Corners Quintet

Vaikka The Five Corners Quintet ei ehtinyt toimia kymmentä vuottakaan ja julkaisi vain kaksi studioalbumia, yhtye on yksi tärkeimmistä ja tunnetuimmista suomalaisista mustan rytmimusiikin ja jazzin kokoonpanoista viime vuosikymmeninä. Yhtye lopetti keikkailun ja aktiivisen toimintansa...