Ricky-Tick Big Band

Bio

Vuonna 2010 perustettu Ricky-Tick Big Band lähti alun perin liikkeelle instrumentaaliyhtyeenä, eikä solisteja kuultu vielä lainkaan samana vuonna julkaistulla itsenimetyllä debyyttilevyllä. Laajempaan tunnettuuteen yli genrerajojen yhtye nousi, kun kolme pitkän linjan MC:tä eli Paleface, Redrama ja Tommy Lindgren (Don Johnson Big Band) liittyivät mukaan 17-henkiseen big bandin rinnalle kokoonpanoon jo loppuvuodesta 2011.

Jazzin ja hiphopin fuusiota, johon useimmat bändin mieltävät, kuultiin ensi kertaa vuonna 2013 Ricky Tick-Big Bandin & Julkisen Sanan läpimurtolevyllä Burnaa. Se nousi kotimaisille albumien myyntilistoille ja pysyi siellä peräti 17 viikon ajan. Myös seuraava albumi Korottaa panoksii (2015) niitti vastaavaa menestystä kriitikoiden ja yleisön parissa. Kolmas levy Pidä valot päällä (2018) sai jossain määrin ristiriitaisemman vastaanoton.

Yhtyeen perustajan, säveltäjä-kitaristi Valtteri Laurell Pöyhösen lisäksi orkesterissa on ollut iso liuta Suomen ykkösrivin jazz-muusikoita: esimerkiksi puhallinsoittajat Antti Hynninen, Juha “Jay” Kortehisto, Jukka Eskola, Linda Fredriksson, Heikki Tuhkanen, Kalevi Louhivuori ja Petri “Pope” Puolitaival sekä rumpali Jaska Lukkarinen monien muiden ohella. 2010-luvun kärkiyhtyeisiin luettava ryhmä on esiintynyt perinteisesti herrasmiesmäisiä rap-solistejaan myöten sliipatuissa liivipuvuissa. Tilaisuuksiin liittyi usein tietynlaista glamouria, ja liput konsertteihin olivat korkeista hinnoistakin huolimatta poikkeuksellisen kysyttyjä.

Orkesteri ilmoitti tammikuussa 2019 lopettavansa vuoden lopulla yhteistyönsä solistiensa kanssa ja palaavansa tekemään “2000-luvun instrumentaalista big band -musiikkia” räppärien jatkaessa omien projektiensa parissa. Pöyhönen perusteli tätä uusiutumistarpeella sekä sillä, että heidän edustaneensa big band -musiikin ja räpin fuusio oli ammennettu pitkälti yhtyeen osalta loppuun. RTBB & Julkinen Sana esiintyi vuodenvaihteessa kolmella loppuunmyydyllä jäähyväiskeikalla Helsingin maineikkaalla Tavastia-klubilla.

Teksti: Joonas Kervinen / Funky Finland

Diskografia

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana

• Pidä valot päällä (2018) (Jaskaa / Royal Mint Records)
• Korottaa panoksii (2015) (Rokka / Sony Music)
• Burnaa (2013) (Rokka / Sony Music)

Ricky-Tick Big Band

• Ricky-Tick Big Band (2010) (Ricky-Tick Records)

Tiesitkö?

Ricky-Tick Big Band & Julkisen Sanan menestyslevy Burnaa oli ehdolla vuonna 2013 Emma-palkinnon saajaksi vuoden jazz-plattana, mutta voiton nappasi lopulta molempia yhtyeitä vetävän Valtteri Laurell Pöyhösen toinen kokoonpano Dalindèo uutukaisellaan Kallio. Yhtenä voittajaehdokkaana oli muuten myös RTBB:ssä soittavan trumpetisti Jukka Eskolan yhtyeen itsenimetty albumi Jukka Eskola Orquesta Bossa.

Tähän liittyviä artisteja:

aktiivinen

Dalindèo

Helsinkiläinen Dalindèo tunnetaan 2000-luvun jazzin yhtenä suomalaisena kärkinimenä, tyylillisenä edelläkävijänä sekä perinteitä kunnioittavana mutta myös rajoja rikkovana liveyhtyeenä. Musiikkia ovat tyypillisesti leimanneet elokuvallisuus ja vahvat melodiat, etenkin aiemmassa vaiheessa myös tanssittavuus.

aktiivinen

Paleface

Karri “Paleface” Miettinen (myös Daddy Pales ja Kalkkilaivan Kapteeni) on poliittisen ja yhteiskunnallisen suomiräpin kärkihahmo, joka tunnetaan musiikkinsa ohella aktivismistaan ja kannanotoistaan. Hän aloitti rap-uransa 2000-luvun alussa riimittelemällä englanniksi, joka oli myös kielenä kolmella Suomen...

ei aktiivinen

The Five Corners Quintet

Vaikka The Five Corners Quintet ei ehtinyt toimia kymmentä vuottakaan ja julkaisi vain kaksi studioalbumia, yhtye on yksi tärkeimmistä ja tunnetuimmista suomalaisista mustan rytmimusiikin ja jazzin kokoonpanoista viime vuosikymmeninä. Yhtye lopetti keikkailun ja aktiivisen toimintansa...