“Rytmitankiksi” kutsuttu Mama Longhorn aloitti 2010-luvun alkupuolella miellyttävän omavivahteiselta afrobeat- ja funk-pohjaiselta perustalta. Bändin kotikaupunki Pori on jazz-festivaalinsa ohella ollut tunnettu eräänlaisena progressiivisen ja kokeellisen rockin kehtona. Eikä ihme, että se on yhtyeellä alkanut vain alati vahvemmin kuulua myös heidän musiikissaan, joka kaihtaa perinteisiä rajoja hakien vaikutteita monelta eri suunnalta.
Suuri osa Mama Longhornin kuuntelijoista on neljännen levyn Extinct But Still Alive (2024) jälkeen löytynyt aivan muualta kuin Suomesta. Esimerkiksi kansainvälisesti arvostettu Songlines-lehti arvosteli albumin viiden tähden levyksi, nosti sen hetkisiin Top Of The World -valintoihinsa ja julkaisi kokoelmalevyllään vahvasti trip hop -henkisenkin kappaleen “Rowing High Rowing Low”. mikä on saanut soimaan biisin radio-ohjelmissakin eri puolilla maailmaa sekä kerännyt kuuntelijoita ja intohimoisia faneja tasaisesti joka suunnalta Sydneystä ja Melbournesta aina Istanbuliin ja Meksikoon eurooppalaisia pääkaupunkeja toki unohtamatta. Seuraavaksi on lupailtu kokoelmaa uudelleenmiksauksia eri tuottajilta samaisesta raidasta sekä kaksi aiemmin julkaisematonta kappaletta sisältävä EP.
Mama Longhornin musiikissa tarttuviin melodioihin ja paahtaviin rytmeihin, improvisaatiohenkiseen soitantaan ja sen psykedeelisiin, toisinaan melankolisiin sävyihin yhdistyvät solisti Eeva Poijärven persoonallinen, pohjoista mystiikkaa huokuva laulu ja kuulaat äänimaisemat, mikä erottaa Mama Longhornin omalla tyylillään muista vertauskohdista. Satakunnan taidetoimikunta myönsi yhtyeelle vuoden 2015 taidepalkinnon.
2010-luvun alkupuolella perustettu, tätä nykyä kymmenhenkisen Mama Longhornin aiemmatkin levyt ovat keränneet kehuja niin kriitikoilta kuin faneilta Suomessa. Kappaleissa käsitellään laajaa kirjoa eri aiheita synkempiäkään kaihtamatta. Vuoden 2021 levyllään Let It Run yhtye liikkui temaattisesti muun muassa ilmastonmuutoksen tunnelmissa (“Island After Island”) ja näyttelijäntyön menestyksen haasteissa (“Barry Primus”). Musiikillisesti yhtye ei ole kaihtanut poikkeuksellisia ratkaisuja, kuten esimerkiksi klarinetin ja ambient-äänimaisemien yhdistämistä perinteisempiin vaikkapa afrikkalaisesta rytmimusiikista tuttuihin elementteihin. Nykytuotannossa voi joinain hetkinä jopa ehkä kuulla vaikutteita arabialaisestakin musiikista.
Mama Longhornin avainhahmoja ovat vuosien varrella olleet etenkin tuottaja sekä kosketin- ja lyömäsoittaja Kai Johansson (Salaneuvosto) ja basisti Mikko Elo (Kuusumun Profeetta, Ektroverde, Vahvistusharha). Yhtye on kuitenkin tunnettu siitä, että kaikki jäsenet osallistuvat aktiivisesti kappaleiden säveltämiseen ja sovittamiseen.
Kokoonpanossa soittavat nykyään edellä mainittujen ohella kitaristit Tuomas Grönlund (Teemu Elon Puhuvat Eläimet) ja Valtteri Mäkitalo sekä klarinetisti Saija Santavirta, saksofonisti Jukka Kettula ja trumpetisti Juho Nordman. Perkussionistina toimii Tatu Tyykilä, rumpalina Janne Huhtala. Ensimmäisen levyn aikoihin yhtyeessä lauloi ja soitti lyömäsoittimia myös guinealaistaustainen Faouzi Fawaz. Yhtyeen toisella levyllä kahdessa kappaleessa vierailee solistina Jesse Markin (tunnettu myös taiteilijanimellä Thelo Ekow), joka on saavuttanut suurta suosiota sooloartistina ja nähty vierailemassa myös Mama Longhornin keikoilla.
Teksti: Joonas Kervinen / Funky Finland
Valokuvat: Janne Alhonpää
