Dashing Waves

Huhuja julkaisemattomasta materiaalista...

Kuulemamme mukaan legendaarinen Dashing Waves taustajoukkoineen on kaivellut arkistojaan ja löytänyt ison määrän aiemmin julkaisemattomia äänityksiä ajoilta ennen vuoden 2003 klassikkolevyä. Joten toivon mukaan on vain ajan kysymys, että parhaimpia näistä päästään kuulemaan 2023-2024!

Bio

Urbaania multietnistä maailmangrooveaan esittävä, vuonna 1997 perustettu Dashing Waves oli jo vuosituhanteen vaihteessa aikaansa edellä. Tänään musiikkigenret, eri taustoista tulevat muusikot ja rajoja kunnioittamattomat vaikutteet löytävät alati mielikuvituksellisempia fuusioitumismuotoja. Kongolaissuomalaisen solisti Cheka Kalupalan ja kolmen eri sisarusparin ympärille rakentunut helsinkiläinen Dashing Waves teki vain sen kaiken jo ajat sitten ennen internetin voittokulkua ja yleistä globalisoitumista, jolloin tämä kokonaisvaltainen fuusio vasta teki tuloaan.

Afroreggaen, ska’n, funkin, jazzin, rockin, diskon ja elektronisen musiikin rytmikeitoksessa ja kolmella eri kielellä alusta alkaen esitetty soundi otettiin Suomessa innolla vastaan. Bändi opittiin pian tuntemaan alan piireissä energisistä ja monimuotoisista live-keikoistaan. Ansaitustikin arvostettu ja kriitikoiden kehuma, pitkälti livenä äänitetty debyyttilevy Rockers International vuonna 2003 nosti Dashing Wavesin myös laajempaan tunnettuuteen. Ikävä kyllä lumoavan lupaava tarina keskeytyi äkillisesti seuraavana vuonna bändin hajottua ja kadottua hetkessä kokonaan maailmankartalta Chekan myös jätettyä musiikin vuosikausiksi elämästään.

Jopa bändin vanha materiaali kuulostaa tämän päivän rytmimusiikin äärellä yhä hämmentävän ajankohtaiselta ja tuoreelta. Ehkä siksi kaikkien vuosien jälkeen onkin mitä täydellisin aika Dashing Wavesille tehdä paluu. Yhtye aktivoitui koronavuosina uudelleen ja on työstänyt siitä lähtien intohimoisesti uutta materiaalia sekä päässyt taas valloittamaan esiintymislavoja. Seuraavat askeleet pitävät sisällään myös uuden singlen ”Rivier”, EP-levyn ja albumin. Livenä bändi esiintyy 8-11‒henkisellä kokoonpanolla.

Laulaja Cheka kirjoittaa kappaleet englanniksi, ranskaksi ja lingalaksi ja ottaa niissä usein kantaa yhteiskunnallisiin ja globaaleihin aiheisiin. Tämän ohella Dashing Waves on liuta taitavia ja kokeneita muusikoita, joista moni on luonut uraansa tunnettujen suomalaisartistien kanssa. Näihin lukeutuvat muun muassa Jätkäjätkät, The Soul Investigators, Lailai, Ashimba, Alamaailman Vasarat, Plutonium 74, Tuomari Nurmio, The Valkyrians, Giant Robot ja Aiyekooto & Afrobeat International. Ja onpa osa jakanut lavan afrobeat-legendojen Tony Allenin ja Orlando Juliuksen kanssakin.

Bändiä johtaa keikoilla Susanna Hakulinen, yksi alkuperäisistä solisteista. Kolmesta sisarusparista ovat yhä mukana kitaristi Janec ja rumpali Joakim Bachmann, kitaristi Shigeki ja basisti Yoshiki Tamura sekä laulaja Tuuli Saksala, jonka sisaren Helmin on korvannut kokenut ja arvostettu Kim Rantala kosketinsoittimissa. Torvisektioksi puolestaan on nimitetty maineikas Baabelin Torvet eli kaksikko Erno Haukkala ja Eero Savela. Lyömäsoittimissa kuullaan tätä nykyä Aki Lahtista. Ainekset uuteen tulemiseen ovat siis erinomaisesti kasassa – ja kenties jopa paremmin kuin koskaan!

Teksti: Joonas Kervinen / Funky Finland

Diskografia

• Rockers International (2003) (Fried Records)

Tiesitkö?

Dashing Waves keikkaili 90-luvun lopussa kolmeen otteeseen myös Venäjän puolella. Eräällä näistä kerroista Pietarin keikan jälkeen oli nopeasti hypättävä soittokamojen kanssa yöjunaan kohti Moskovaa. Aikaa oli niukasti. Puolet bändistä otti matkaansa jotain kannettavaa ja paineli junaan sekä suoraan ravintolavaunuun. Loput muusikoista jäivät vahtimaan tavaroita asemalle. Mutta apua ei kuulunutkaan ja soittimia oli liian paljon heille. Ja lopulta kun kaikki tavarat saatiin tällä porukalla kiikutettua laiturille, junasta näkyi vain perävalot, taskussa ei ollut ruplaakaan eikä kenelläkään ollut matkalippuja.

Onneksi bändin neuvokas manageri Arseni havaitsi puolet yhtyeen jäsenistä kadonneen, hyppäsi viime hetkellä pois liikkuvasta junasta ja tuli avuksi hämmentyneille ja jo toivonsa menettäneille muusikoille. Liput seuraavaan junaan järjestyivät ja aamulla iloinen yhtye kohtasi jälleen toisensa aurinkoisessa Moskovassa. Sen jälkeen bändi on ottanut tavakseen tarkistaa, paitsi instrumenttien, myös toistensa läsnäolon.

Aiemmassa vaiheessa yhtyeessä soitti kolme edellä mainittua sisarusparia mutta Rockers International -albumilla itse asiassa tämän lisäksi pasuunaa ja trumpettia myös veljespari Ilmari ja Verneri Pohjola. Dashing Wavesin kohdalla ei olekaan yhtään liioittelua todeta, että koko orkesteri on aina ollut yhtä suurta polveilevaa perhettä!

Tähän liittyviä artisteja:

aktiivinen

Jätkäjätkät

Jätkäjätkät keikkaili ennen levytyksiään jo lähes viiden vuoden ajan nimellä Asa & Jätkäjätkät esittäen tuolloin räppäri Asan kappaleita ja toimien tämän livebändinä sekä Suomessa että ulkomailla. Yhtye yhdistelee eklektisesti useita genrejä sekä balkanilaisvaikutteita ja on...

aktiivinen

Mama Longhorn

”Porin rytmitankiksi” kutsuttu Mama Longhorn tekee afrobeat- ja funk-pohjaista musiikkia fuusioiden sitä eklektisiin, monimuotoisiin ja rajoja kaihtaviin vaikutteisiin. Musiikissa tarttuviin melodioihin ja afrorytmeihin, improvisaatiohenkiseen soitantaan ja sen psykedeelisiin, toisinaan melankolisiin sävyihin yhdistyvät solisti Eeva Poijärven...

aktiivinen

The Soul Investigators

Instrumentaaliyhtyeenä vuonna 1997 aloittanut The Soul Investigators on yksi tunnetuimmista ja ansioituneimmista suomalaisista funk- ja soul-kokoonpanoista. Alkuperäiskokoonpanoon kuuluvat Pete Toikkanen (kitara), Sami Kantelinen (basso), Jukka Sarapää (rummut) ja Antti Määttänen (urut) ovat edelleen retrosoundia edustavan...