Asa

Bio

Matti Salo eli Asa on yksi arvostetuimmista suomalaisista rap-lyyrikoista. Hän aloitti 90-luvun loppupuolella artistinimellä Avain ja julkaisi sillä myös debyyttilevynsä Punainen tiili vuonna 2001. Roihuvuoresta, Itä-Helsingistä kotoisin oleva räppäri keskittyi alussa pitkälti yhteiskunnallisiin aiheisiin, mutta on sittemmin tullut tunnetuksi erityisesti runollisista ja monimerkityksistä sanoituksistaan. Vahva poliittinen sanoma onkin vaihtunut pitkälti kappaleissa käsittelemään arkisempien aiheiden lomassa muun muassa ihmisen henkistä kasvua ja luontosuhdetta. Asa on kautta uransa säännöstellyt julkisuuttaan ja perustellut sitä sillä, että hänen kappaleensa kertovat kaikista ihmisistä ja yhteiskunnasta, eikä niiden tule yksilöityä Asan kasvoihin.

Asan diskografia kattaa toistakymmentä albumia ja pari EP-levyä, jotka pitävät sisällään materiaalia alku-uran poliittisesta hiphopista aina esimerkiksi progressiivisesta rockista ammentaneeseen levyyn Foetida – Use Your Illusion III (2012) ja Love-albumiin (2015), jolla sämplättiin legendaarisen Love Recordsin äänitteitä. Hän on myös julkaissut lukemattomia singlejä ja musiikkivideoita. Asa levyttää helsinkiläiselle Roihis Musica -levymerkille.

Arvostettu räppäri on niittänyt lukuisia palkintoja vuosien varrella. Esimerkiksi viides levy Loppuasukas (2008) palkittiin Teosto-palkinnolla, Vuoden parhaan hiphop / dance / r&b -albumin Emma-palkinnolla sekä kahdella tunnustuksella Femmagaalassa. Samana vuonna Asa voitti mustan rytmimusiikin Funky Awards -gaalassa neljä eri kategoriaa ja on sen kaikkien aikojen palkituin tekijä peräti 15 voitolla joko sooloartistina tai yhdessä Jätkäjätkät-yhtyeensä kanssa. Jälkimmäinen aloitti alun perin Asan livebändinä ennen kuin kehittyi aivan omaksi projektikseen. Asan soolomateriaalia konserteissa esittää nykyään livekokoonpano (Asa & Band, vuodesta 2021 Asa & Bäänd II) joka koostuu osittain samoista Jätkäjätkien muusikoista ja jota johtaa Rasmus Pailos.

Asa on tehnyt yhteistyötä lukuisten alalla arvostettujen suomalaisten musiikkituottajien sekä rap- ja reggaesolistien kanssa. Näihin lukeutuvat tuottajista esimerkiksi DJ Polarsoul, DJPP, DJ Didier, Pelan, LX-Beats ja Kim “Kasio” Rantala, sekä solisteista Puppa J, Raappana, Kube, Davo, Julma-Henri ja monet Rähinä Recordsin artistit, kuten Fintelligens.

Teksti: Joonas Kervinen / Funky Finland
Pääkuva: Olga Poppius
Feature-kuva: Jukka Schesser

Diskografia

• Täytyy mennä metsään (2022) (Roihis Musica)
• Asa Bäänd II: Siemeniä (2021) (Roihis Musica)
• Asa & DJ Polarsoul: Uuden aallon lauluja (2020) (Roihis Musica)
• Asa & Band: Uni näkee unta meistä (2019) (Roihis Musica)
• Rakkauslauluja miehille (2018) (Roihis Musica)
• Avar Uus (2016) (Roihis Musica)
• Love (2015) (Fried Music / Johanna Kustannus)
• Rapsodia (2013) (Roihis Musica)
• Foetida – Use Your Illusion III (2012) (omakustanne)
• Jou jou (2011) (Roihis Musica)
• Asa & Toverit: Via Karelia (2009) (Aseistakieltäytyjäliitto)
• Loppuasukas (2008) (Roihis Musica)
• Foetida (2007) (omakustanne)
• Terveisiä kaaoksesta (2006) (Numbers Entertainment)
• Leijonaa metsästän (2005) (Fried Records)
• Avain: Punainen tiili (2001) (Evidence / Rähinä Records)

Tiesitkö?

Asan edesmennyt isä oli kuuluisa asianajaja Heikki Salo, joka toimi aikoinaan tavallista haastavammissa rikosoikeudenkäynneissä, kuten 1980-luvun Mikkelin pantivankidraaman käsittelyssä sekä 90-luvulla ns. kettutyttöjutussa ja eläinaktivistien oikeudenkäynneissä. Hän ajoi myös sananvapauteen liittyviä asioita useamman eri aikakauslehden ja toimittajan puolesta sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa.

Yksi Suomen jalkapallomaajoukkueen 2010-luvun lopulla syntyneistä Huuhkajien tunnetuista kannustushuudoista “Teemu Pukki, pommit tippuu” on uudelleensovitettu lainaus Asan debyyttilevyn kappaleesta “Roihuvuori” vuodelta 2001.

Tähän liittyviä artisteja:

aktiivinen

Jätkäjätkät

Jätkäjätkät keikkaili ennen levytyksiään jo lähes viiden vuoden ajan nimellä Asa & Jätkäjätkät esittäen tuolloin räppäri Asan kappaleita ja toimien tämän livebändinä sekä Suomessa että ulkomailla. Yhtye yhdistelee eklektisesti useita genrejä sekä balkanilaisvaikutteita ja on...

aktiivinen

Paleface

Karri “Paleface” Miettinen (myös Daddy Pales ja Kalkkilaivan Kapteeni) on poliittisen ja yhteiskunnallisen suomiräpin kärkihahmo, joka tunnetaan musiikkinsa ohella aktivismistaan ja kannanotoistaan. Hän aloitti rap-uransa 2000-luvun alussa riimittelemällä englanniksi, joka oli myös kielenä kolmella Suomen...

aktiivinen

Puppa J

“Maailmankansalainen” Puppa J (oik. nim. Janne Siro) on yksi vuosituhanteen vaihteen alkuperäisiä suomireggaepioneereja. Hän on tehnyt aktiivisesti uraa solistina, kitaristina ja säveltäjänä sekä sooloartistina että useissa eri kokoonpanoissa.