Jätkäjätkät

Bio

Jätkäjätkät keikkaili ennen levytyksiään jo lähes viiden vuoden ajan nimellä Asa & Jätkäjätkät esittäen tuolloin räppäri Asan kappaleita ja toimien tämän livebändinä sekä Suomessa että ulkomailla. Yhtye yhdistelee eklektisesti useita genrejä sekä balkanilaisvaikutteita ja on itse kutsunut tavoittelleensa musiikissaan alun perin eräänlaistä nykypäivän pelimanniräppiä, jossa suomalaise§t juuret ja paikallinen näkökulma ovat olennaisessa roolissa. Jätkäjätkät voikin tyylillisesti luontevasti sovittaa myös maailmanmusiikin kontekstiin.

Kokoonpanoon kuuluvat räppäri Asa (oik. nim. Matti Salo), laulaja-kitaristi Puppa J (oik. nim. Janne Siro), perkussionisti-hanuristi Rasmus Pailos, pasunisti-huilisti Erno Haukkala, kosketinsoittaja Kim Rantala, rumpali Ville Väätäinen, basisti Antti Kivimäki ja perkussionisti Pekka Varmo. Aiempia jäseniä ovat olleet ainakin kitaristi-buzukisti Joska Josafat, rumpali Jocke Bachmann ja basisti Kari Hulkkonen. Myös muut jäsenet kuin Asa ja Puppa J toimivat aika ajoin solisteina.

Jätkäjätkät on julkaissut kolme suosiota niittänyttä ja arvostettua levyä. Debyyttialbumi Ykstoist ykstoist ilmestyi 19. toukokuuta 2010 pian sen jälkeen, kun yhtye oli huhtikuussa nähty muun muassa Funky Elephant -festivaalin yhtenä pääesiintyjistä. Toinen levy Jatkojatkot julkaistiin seuraavana vuonna ja kolmas, raskasmielisempi albumi Marian sairaala vuonna 2013. Jätkäjätkät on viime vuodet työstänyt neljättä levyään, jonka Puppa J on kuvaillut olevan edellistä voimauttavampi sekä rakentuvan ystävyyden ja yhteistyön ympärille. Sen oli tarkoitus ilmestyä vuonna 2022.

Asan ohella Puppa J on tehnyt soolouraa ja levyttänyt omia levyjä. Yhtyeen jäsenet ovat tunnettuja myös monista lukemattomista merkittävistä yhtyeistä ja kokoonpanoista, kuten Asa & Band, Soul Captain Band, Paukkumaissi, The Soul Investigators, Laulurastas, Puppa J & Tasottavat, Liljan Loisto, Dalindèo, Astro Can Caravan, Laineen Kasperi & Palava Kaupunki, Dashing Waves, Giant Robot, Nuspirit Helsinki sekä The Five Corners Quintet.

Teksti: Joonas Kervinen / Funky Finland

Diskografia

• Marian sairaala (2013) (Roihis Musica)
• Jatkojatkot (2011) (Roihis Musica)
• Ykstoist ykstoista (2010) (Roihis Musica)

Tiesitkö?

Yhtye tunnetaan levyjensä ohella yhtenä Suomen parhaimmista live-orkestereista ja räjähtävästä energiastaan lavalla. Asa ja Jätkäjätkät ovat myös Funky Amigosin vuosina 1999-2015 järjestämän mustan rytmimusiikin Funky Awards -palkintogaalan menestyneimpiä artisteja kautta historian. Asa on vuosien varrella ollut peräti 15 kertaa voittajana eri kategorioissa sooloartistina tai Jätkäjätkien kanssa, jotka on valittu kuudesti Vuoden bändiksi.

Tähän liittyviä artisteja:

aktiivinen

Asa

Matti Salo eli Asa on yksi arvostetuimmista suomalaisista rap-lyyrikoista. Diskografia kattaa toistakymmentä albumia ja pari EP-levyä, jotka pitävät sisällään materiaalia alku-uran poliittisesta hiphopista aina esimerkiksi progressiivisesta rockista ammentaneeseen levyyn Foetida – Use Your Illusion III...

aktiivinen

Plutonium 74

Helsinkiläinen psykedeelistä rytmimusiikkia (tai “haikeaa merellistä groovea”, kuten he itse sitä kuvailevat) esittävä Plutonium 74 on yksi tärkeimmistä ja eklektisimmistä kotimaisen funky-skenen yhtyeistä, joka on toiminut jo 90-luvun lopulta lähtien. Bändi yhdistelee musiikissaan monia eri...

aktiivinen

Puppa J

“Maailmankansalainen” Puppa J (oik. nim. Janne Siro) on yksi vuosituhanteen vaihteen alkuperäisiä suomireggaepioneereja. Hän on tehnyt aktiivisesti uraa solistina, kitaristina ja säveltäjänä sekä sooloartistina että useissa eri kokoonpanoissa.