Cool Sheiks

Bio

Jo viidellä eri vuosikymmenellä soittanut ja edelleen esiintyvä Cool Sheiks on yksi legendaarisimmista suomalaisista mustan rytmimusiikin akteista. Yhtye on usein kutsunut itse musiikkiaan työväenluokan jazziksi. Bändi perustettiin vuonna 1988 klubijazzyhtye The Bullworkersin jatkeeksi, joka hajosi vuonna 1991 ja jonka rytmisektio myös siirtyi käytännössä tuolloin sen riveihin. Cool Sheiksiä on kuvailtu ensimmäiseksi suomalaisyhtyeeksi, joka soitti acid jazzia, boogaloota ja tanssijazz-klassikoita.

Yhtye oli takavuosien maineikkaiden Nylon– ja Groovin’ Victor’s –yökerhojen vakiokalustoa Helsingissä, missä soitettujen jamien jäljiltä nousivat esiin muun muassa toustaaja-laulaja Hosni Boudali, perkussionisti Malang Cissokho ja uraauurtaneen rap-ryhmä Damn The Band ja sen solisti J.A.K., jotkaliittyivät kokoonpanoon vieden bändin soundia funkimpaan suuntaan. Cool Sheiksin riveissä on vuosien varrella soittanut ja etenkin vieraillut vieraillut tunnettuja alan muusikoita, mutta alkuperäisjäsenet basisti Mitja Tuurala, rumpali Keimo Hirvonen ja saksofonisti-huilisti Heikki “Hepa” Halme muodostavat edelleen yhtyeen selkärangan. Myös rumpali Janne Haavisto oli alkuvuosina aktiivisesti mukana.

Järkkymättömän asemansa paikallisessa skenessä Cool Sheiks on hankkinut nimenomaisesti jamihenkisten live-esiintymistensä kautta, sillä yhtye ei ole julkaissut kuin neljä marginaaliin jäänyttä levyä ja näistäkin tuoreimman vuonna 2001. Albumeistaan ja näiden radiosoitosta sekä festivaali- ja tv-esiintymisistä huolimatta yhtye ei koskaan noussut valtakunnallisesti tunnetuksi mutta on silti ollut pitkään yksi Helsingin klubien pitkäaikaisimmista ja maineikkaimmista live-yhtyeistä, jonka keikat edelleen vetävät yleisöä kerrasta toiseen. Cool Sheiksillä on ollut esiintyessään tapana usein soittaa useampi keikkasetti saman illan aikana.

Teksti: Joonas Kervinen / Funky Finland

Diskografia

• Sheik Territory (‎2001)
• Serve Cool ‎(1995)
• Moovin’ At The Groovin’ Victor’s (1993)
• Cool Sheiks (1991)

Tiesitkö?

Cool Sheiksin avainhahmot soittavat ja ovat esiintyneet vuosikymmenten saatossa lukemattomien muiden kokoonpanojen riveissä. Esimerkiksi basisti Mitja Tuurala tunnetaan myös yhtyeistä Pietarin Spektaakkeli, Dumari ja Spuget sekä J. Karjalainen Electric Sauna. Rumpali Keimo Hirvonen on vaikuttanut muun muassa RinneRadiossa sekä J. Karjalaisen, Hectorin ja Pekka Pohjolan. yhtyeissä. Heikki “Hepa” Halmeen kokoonpanoihin puolestaan lukeutuvat Tuomari “Dumari” Nurmion orkesterin ohella esimerkiksi Halme Prospekt, Fat Beat Sound System ja Bad Ass Brass Band.

Tähän liittyviä artisteja:

ei aktiivinen

Eternal Erection

Vuonna 1994 Helsingissä perustettu Eternal Erection on yksi ensimmäisistä suomalaisista funk-yhtyeistä, joka keskittyi puhtaammin kyseiseen tyylilajiin eikä ainoastaan yhdistänyt vaikutteita siitä, kuten aiemmat usein progea ja rockia fuusioineet kokoonpanot. Maan maineikkaisimpiin bilebändeihin monesti luettu orkesteri,...

aktiivinen

Fat Beat Sound System

“Leveän ja paksun rytmin sanansaattajanakin” tunnettu helsinkiläinen Fat Beat Sound System on Måns “DJ Bunuel” Strömbergin vuonna 1996 perustama eklektistä hidastempoista rytmimusiikkia soittava yhtye. Yhtye esittää hidastempoista elektronista musiikkia vaikutteilla aina Jamaikalta Afrikkaan.

aktiivinen

Marjo Leinonen

Blues-rock‒laulaja Marjo Leinonen (s. 1966) on yksi pitkäaikaisimmista ja legendaarisimmista edelleen aktiivisista juurimusiikin artisteista Suomessa. , rock ja soul ovat olleet Marjo Leinosen musiikin keskiössä hieman vaihtelevin painotuksin kokoonpanosta riippuen.