Marjo Leinonen

Tuore Holy Roller -albumi BubliCansin kanssa ulos 31.3.

Suomen Janis Jopliniksi ja sittemmin Sharon Jonesiksikin nimetty pitkän linjan solisti Marjo Leinonen julkaisi BubliCans-yhtyeensä kanssa ensimmäisen yhteisen levyn Holy Roller maaliskuun 2023 lopussa. Erittäin sielukkaalla albumilla kuullaan perinteisempää soulia ja bluesia yhdisteltynä neo souliin ja jazziin.

Tsekkaa uusin musavideo ”Loose Hat”!

YouTube: Marjo Leinonen & BubliCans – Loose Hat »

Bio

Blues-rock‒laulaja Marjo Leinonen (s. 1966) on yksi pitkäaikaisimmista ja legendaarisimmista edelleen aktiivisista juurimusiikin artisteista Suomessa. Häntä kuvailtiin etenkin uransa alkupuolella monesti “Suomen Janis Jopliniksi”, mikä on vahvasti määritellyt hänen imagoaan myös sittemmin. Hän nousi alun perin tunnetuksi rosoista bluesrockia ja rhythm’n’bluesia esittävän The Balls -yhtyeen solistina 1980-luvun lopusta 2000-luvun alkuun, jolloin yhtye julkaisi viimeisen levynsä Skinny Dipping (2001). Myöhemmin hän on esiintynyt monien eri kokoonpanojen kanssa, jotka tyypillisesti ovat koostuneet kokeneista vanhan liiton groove- ja rock-muusikoista.

Juurevasti esitetty blues, rhythm’n’blues, rock ja soul ovat olleet Marjo Leinosen musiikin keskiössä hieman vaihtelevin painotuksin kokoonpanosta riippuen. Aisaparina on läpi vuosien toiminut rumpali Sami “Sande” Vettenranta (The Bad Ass Brass Band, Knucklebone Oscar & The Shangri-La Rubies). Pitkäaikaisin yhtyeistä on edelleen aktiivinen, gruuvaavaa soulrockia soittava Marjo Leinonen & Viranomaiset, jossa vaikuttavat kosketinsoittaja Sami Nieminen (Nieminen & Litmanen), kitaristi Miikka Paatelainen (Dumari & Spuget, Scandinavian Music Group) ja basisti Mitja Tuurala (Cool Sheiks, Pietarin Spektaakkeli). Bändiltä on ilmestynyt kaksi levyä Uusi päivä (2006) ja Vanha schäferi (2020), joilla Leinonen laulaa kokonaan suomeksi.

Viime vuosina Marjo Leinonen on tehnyt musiikkia ja esiintynyt Viranomaisten ohella The BubliCans (tunnetaan myös nimillä The Publicans ja Leino-Z) -yhtyeen kanssa. Kokoonpanossa ovat soittaneet säännöllisesti hänen ja Vettenrannan lisäksi pianisti Risto Kumpulainen (Knucklebone Oscar & The Shangri-La Rubies) ja kitaristi Petri Kautto (Bad Ass Brass Band). Bändin ensisingleillä “New York Times” (2018) ja “No More Crying (feat. Jimi Tenor) / Treat Yourself Right” (2019) perinteikkääseen souliin ja bluesiin on yhdistelty rockin sijasta ansiokkaalla tavalla myös neo soulia ja jazzia sekä modernimpia nykygrooven äänimaisemia. Jälkimmäinen sinkuista ilmestyi Jimi Tenorin Ronet Records -levymerkillä. Playground Music julkaisee ensilevyn Holy Roller keväällä 2023.

Tämän ohella Marjo Leinonen on viime vuosina keskittynyt rock’n’rollista, rhythm’n’bluesista ja soulista ammentavaan Night Fighters -yhteisprojektiinsa Knucklebone Oscarin kanssa. Setti pitää sisällään kappaleita molempien artistien uran varrelta sekä duettoja. Suunniteltu kiertue siirtyi koronapandemian vuoksi keväältä 2020 vuodelle 2022.

2010-luvulla etenkin paikallisissa funk/soul-piireissä ihastusta herätti myös Marjo Leinonen & Huff’n’Puff. Painopiste oli siinä rockia vahvemmin funkahtavassa rhythm’n’bluesissa, vaikka 60-luvun tyylinen soul ja gruuvaava bluesrock olivat myös merkittävät osat palettia. Leinosen ja Vettenrannan ohella kokoonpanossa soittivat kitaristi Julius Heikkilä (Kaj Backlund Big Band, New Joys) ja basisti Matti Vallius sekä puhaltimissa trumpetisti Antero Priha (Afrojazz Quintet, Bad Ass Brass Band) ja saksofonisti Panu Syrjänen (Ile Kallio Big Rock Band). Taustalaulajina toimivat The Fabulettes -lauluyhtyeestä tunnetut Mari Hatakka ja Tiina Isohanni. Albumi Huff’n’Puff ilmestyi vuonna 2012, mutta bändi oli aktiivinen vain noin viiden vuoden ajan.

Sittemmin tilaa Leinosen keikkakalentereissa on ottanut myös bluesia, rock’n’rollia ja funkia yhdistelevä Big Feet & LaLa, jossa hän ja Vettenranta esiintyvät yhdessä kitaristi Jukka Orman (Roni Martin & Jukka Orma Tanssiinkutsu, Sielun Veljet) ja basisti Mikko Murtomaan kanssa. Bändiltä ilmestyi vuonna 2018 myös levy Pet Me!, joka aiempien äänitteiden tavoin sai joko hyvät tai erinomaiset arvostelut suomalaisissa medioissa.

Lukuisten äänitteiden ohella Leinonen tunnetaan erityisesti vetovoimaisena ja valloittavana live-esiintyjänä, jonka keikoilla on svengiä, gruuvia ja usein myös räiskyvää energiaa. Hän on myös esiintynyt sekä lavalla että studiolevytyksillä lukuisten suomalaisten alan artistien kanssa, kuten funk-bändi Eternal Erection, räppäri Asa sekä rock-tähdet J. Karjalainen, Ismo Alanko ja Maija Vilkkumaa. Vaikka isot salit ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi, Marjo Leinonen mielellään esiintyy kokoonpanoineen myös yhä Helsingin Juttutuvan kaltaisilla pienillä ja intiimeillä live-estradeilla vuodesta toiseen.

Diskografia

Marjo Leinonen & BubliCans

• Holy Roller (2023) (Playground Music)

Marjo Leinonen & Viranomaiset:

• Vanha schäferi (2020) (Playground Music)
• Uusi päivä (2006) (Allstar Music)

Big Feet & LaLa:

• Pet Me! (2018) (Playground Music)

Marjo Leinonen & Huff’n’Puff:

• Huff ‘N’ Puff (2012) (Playground Music)

Balls:

• Fastlane Through The History Of Balls ‎(2CD compilation) (2005) (Rock Frequency)
• Skinny Dipping (2001) (Rocktops)
• Jungle In A Barrel (1995) (Zen Garden Records)
• Balls Change When Balls Want To Change (1993) (Seal On Velvet)
• Drunkfish (1990) (Seal On Velvet)
• The Balls EP/Mini-album (1989)

Tiesitkö?

Marjo Leinonen on kuvaillut itseään räväkän esiintymistyylinsä ja roisin tulkintatapansa vuoksi “kokovartalolaulajaksi”. Hän ei ole koskaan opiskellut laulua, mutta hänen on sanottu esiintyvän yleisölleen koko kehollaan ja sielullaan. Paikallisessa piireissä moni pitää häntä yhtenä kaikkien aikojen taitavimpana blues/soul-solistina Suomessa ja hänen savunsävyistä ja sielukasta ääntään ainutlaatuisena.

Leinonen on palkittu blues & roots -musiikin erikoispalkinto Jemmalla vuonna 2014.

Tähän liittyviä artisteja:

aktiivinen

Cool Sheiks

Jo viidellä eri vuosikymmenellä soittanut ja edelleen esiintyvä Cool Sheiks on yksi legendaarisimmista suomalaisista mustan rytmimusiikin akteista. Yhtye on usein kutsunut itse musiikkiaan työväenluokan jazziksi.

ei aktiivinen

Eternal Erection

Vuonna 1994 Helsingissä perustettu Eternal Erection on yksi ensimmäisistä suomalaisista funk-yhtyeistä, joka keskittyi puhtaammin kyseiseen tyylilajiin eikä ainoastaan yhdistänyt vaikutteita siitä, kuten aiemmat usein progea ja rockia fuusioineet kokoonpanot. Maan maineikkaisimpiin bilebändeihin monesti luettu orkesteri,...

aktiivinen

Nieminen & Litmanen

Hammond-urkuri Sami Nieminen (Marjo Leinonen & Viranomaiset, Pietarin Spektaakkeli) ja rumpali Juha Litmanen (Honey B & The T-Bones, Tempo Di Island) muodostavat yhdessä Suomen kaikkien aikojen legendaarisimman jazz-funk‒duon Nieminen & Litmanen.