The Soul Investigators

Bio

Instrumentaaliyhtyeenä vuonna 1997 aloittanut The Soul Investigators on yksi tunnetuimmista ja ansioituneimmista suomalaisista funk- ja soul-kokoonpanoista. Alkuperäiskokoonpanoon kuuluvat Pete Toikkanen (kitara), Sami Kantelinen (basso), Jukka Sarapää (rummut) ja Antti Määttänen (urut) ovat edelleen retrosoundia edustavan yhtyeen selkäranka vaikka ovatkin saaneet vuosien varrella rinnalleen muita jäseniä. Esimerkiksi äänitetuottaja Didier Selin vaikutti orkesterissa yli 15 vuoden ajan vuodesta 1998 lähtien. Yhtye esiintyi takavuosina myös nimillä Calypso King & The Soul Investigators, The Fabulous Soul Investigators ja The Guest Villains.

Debyyttialbumi Soul Strike! (2001) ilmestyi newyorkilaisella Soul Fire levy-yhtiöllä vuonna 2001, minkä jälkeen bändi perusti oman levymerkkinsä Timmion Records ja toimi pitkään myös sen virallisena studioyhtyeenä. Vuodesta 2016 lähtien jälkimmäinen rooli on ollut Seppo Salmen (kitara), Sami Kantelisen (basso) ja Jukka Sarapään (rummut) muodostamalla tuotantotiimillä ja orkesterilla Cold Diamond & Mink, joka esiintyy helsinkiläisen soul-laulaja Bobby Orozan kanssa.

Toisen levynsä Home Cooking (2002) ja australialaisen Invada Recordsin julkaiseman kokoelman Fat Slice O’ Funkin (2004) jälkeen kokoonpano levytti Suomeen kotiutuneen uuden amerikkalaisen solistinsa mukaisesti nimellä Nicole Willis & The Soul Investigators kolme albumia. Näistä etenkin ensimmäinen Keep Reachin’ Up (2005) nosti kokoonpanon kansainväliseen tunnettuuteen ja sitä on kuunneltu pelkästään Spofityssa reilusti yli miljoona kertaa. Myös kaksi myöhempää levyä Tortured Soul (2013) ja Happiness In Every Style (2015) niittivät arvostusta ja suosiota, vaikka ne jäivätkin myynti- ja kuuntelumääriltään edeltäjäänsä pienemmiksi. Yhteistyö Nicole Willisin kanssa päättyi vuonna 2017.

The Soul Investigators julkaisi vuonna 2013 myös maineikkaan amerikkalaisen Stones Throw Recordsin kautta yhteisalbumin Broadway kalifonialaisen laulajaduo Myron & E:n kanssa. Lisäksi yhtyeeltä on ilmestynyt singleinä yhteisiä kappaleita muun muassa amerikkalaisten soul/rhythm’n’blues-laulaja Willie Westin sekä Chicano Batman -yhtyeen laulaja Bardo Martinezin kanssa.

Ernie Hawks & The Soul Investigators on huilisti-pasunisti Erno Haukkalan tähdittämä kokoonpano, joka julkaisi kehutun Scorpio Man -instrumentaalilevyn vuonna 2018. Perinteisten The Soul Investigators -muusikoiden ohella levyllä ovat mukana muun muassa kitaristi Roni Martin sekä saksofonistit Jimi Tenor ja Linda Fredriksson.

Teksti: Joonas Kervinen / Funky Finland
Pääkuva: Aaro Keipi

Diskografia

• Ernie Hawks and The Soul Investigators: Scorpio Man (Timmion, 2018)
• The Soul Investigators: Soul Groove (Instrumentals of Happiness In Every Style) (Timmion, 2015)
• Nicole Willis & The Soul Investigators: Happiness In Every Style (Timmion, 2015)
• Myron & E with The Soul Investigators: Broadway (Stones Throw, 2013)
• Nicole Willis & The Soul Investigators: Tortured Soul (Timmion, 2013)
• Nicole Willis and The Soul Investigators: Keep Reachin Up (Timmion, 2005)
• The Soul Investigators: Fat Slice O’ Funk (Invada Records, 2004)
• Calypso King & The Soul Investigators: Home Cooking (Timmion, 2002)
• Calypso King & The Soul Investigators: Soul Strike! (Soul Fire, 2001)

Tiesitkö?

Suosionsa huipulla paistatelleen Nicole Willis & The Soul Investigatorsin ensilevyn Keep Reachin’ Up materiaalia on päätynyt muun muassa legendaarisen brittideejii ja -musiikkivaikuttaja Gilles Petersonin valinnaksi vuoden parhaaksi kappaleeksi (“Feeling Free”), presidentti Barack Obaman suosikkikappaleiden listalle Spotifyssa (“Keep Reachin’ Up”) sekä amerikkalaisiin televisiosarjoihin Brothers & Sisters (ABC) ja Ray Donovan (Showtime).

Tähän liittyviä artisteja:

aktiivinen

Bobby Oroza

Helsinkiläinen Bobby Oroza (oik. nim. Boris Nordin) esittää retrohenkistä, raa’aksi mutta melodiseksi ja lempeäksi kuvailtua soulia yhdessä Timmion Recordsin studioyhtyeenäkin tunnetun Cold Diamond & Minkin kanssa. a hän on saanut paljon faneja etenkin Yhdysvaltain latinalaisamerikkalaisissa...

aktiivinen

Nicole Willis

Suomalaisella soulin ja rytmimusiikin kentällä Nicole Willison saavuttanut asemansa ja luonut nimensä 2000-luvulla yhdessä The Soul Investigators -yhtyeen kanssa, joka on keskittynyt retrosouliin ja -funkiin. Hän on levyttänyt myös sooloartistina ja muissa yhteyksissä jazzikasta soulia...

aktiivinen

The Blassics

“Hämptonista” eli Hämeenlinnasta kotoisin oleva The Blassics on yksi niistä suomalaisen funky-skenen ytimessä toimivista tienraivaajista, jotka eivät julkisuudessa paistattele mutta ovat tehneet omasta linjastaan tinkimättä musiikkiaan ja vieneet sitä vuodesta toiseen eteenpäin.