Jätkäjätkät keikkaili ennen levytyksiään jo lähes viiden vuoden ajan nimellä Asa & Jätkäjätkät esittäen tuolloin räppäri Asan kappaleita ja toimien tämän livebändinä sekä Suomessa että ulkomailla. Yhtye yhdistelee eklektisesti useita genrejä sekä balkanilaisvaikutteita ja on itse kutsunut tavoittelleensa musiikissaan alun perin eräänlaistä nykypäivän pelimanniräppiä, jossa suomalaise§t juuret ja paikallinen näkökulma ovat olennaisessa roolissa. Jätkäjätkät voikin tyylillisesti luontevasti sovittaa myös maailmanmusiikin kontekstiin.
Kokoonpanoon kuuluvat räppäri Asa (oik. nim. Matti Salo), laulaja-kitaristi Puppa J (oik. nim. Janne Siro), perkussionisti-hanuristi Rasmus Pailos, pasunisti-huilisti Erno Haukkala, kosketinsoittaja Kim Rantala, rumpali Ville Väätäinen, basisti Antti Kivimäki ja perkussionisti Pekka Varmo. Aiempia jäseniä ovat olleet ainakin kitaristi-buzukisti Joska Josafat, rumpali Jocke Bachmann ja basisti Kari Hulkkonen. Myös muut jäsenet kuin Asa ja Puppa J toimivat aika ajoin solisteina.
Jätkäjätkät julkaisi 2010-luvlla kolme suosiota niittänyttä ja arvostettua levyä. Debyyttialbumi Ykstoist ykstoist ilmestyi 19. toukokuuta 2010 pian sen jälkeen, kun yhtye oli huhtikuussa nähty muun muassa Funky Elephant -festivaalin yhtenä pääesiintyjistä. Toinen levy Jatkojatkot julkaistiin seuraavana vuonna ja kolmas, raskasmielisempi albumi Marian sairaala vuonna 2013. Pitkän tauon jälkeen Jätkäjätkät työsti vuosien ajan neljättä levyään, jonka Puppa J on kuvaillut olevan edellistä voimauttavampi sekä rakentuvan ystävyyden ja yhteistyön ympärille. Norsun selässä -levy näki vihdoin päivänvalon vuonna 2024. Syksyllä 2025 yhtye ilmoitti tekevänsä loppuvuoden -25 aikana jäähyväiskiertueensa, jonka jälkeen heitä ei tulla näkemään enää esiintymislavoilla yhdessä.
Asan ohella Puppa J on tehnyt soolouraa ja levyttänyt omia levyjä. Yhtyeen jäsenet ovat tunnettuja myös monista lukemattomista merkittävistä yhtyeistä ja kokoonpanoista, kuten Asa & Band, Soul Captain Band, Paukkumaissi, The Soul Investigators, Laulurastas, Puppa J & Tasottavat, Liljan Loisto, Dalindèo, Astro Can Caravan, Laineen Kasperi & Palava Kaupunki, Dashing Waves, Giant Robot, Nuspirit Helsinki sekä The Five Corners Quintet.
Teksti: Joonas Kervinen / Funky Finland