Nieminen & Litmanen

Bio

Hammond-urkuri Sami Nieminen (Marjo Leinonen & Viranomaiset, Pietarin Spektaakkeli) ja rumpali Juha Litmanen (Honey B & The T-Bones, Tempo Di Island) muodostavat yhdessä Suomen kaikkien aikojen legendaarisimman jazz-funk‒duon Nieminen & Litmanen. Kaikki sai alkunsa yhteisestä suunnitelmasta soittaa Lasse Mårtensonia illanvietossa, joka tämän kunniaksi järjestettiin Helsingissä. Molemmat olivat vaikuttaneet jo 90-luvulla pitkään The Hypnomen -yhtyeessä ja päättivät alun perin sen sivuprojektiksi perustaa vuonna 2001 oman yhteisen kokoonpanonsa, joka lähti pian elämään omaa elämäänsä.

Niemisen & Litmasen alkuperäisenä esikuvana toimi ruotsalaisduo Hansson & Karlsson. Jazz-funk‒pohjaisessa ja usein elokuvallisessa instrumentaalimusiikissa on sittemmin kuultu laajasti vaikutteita hyvin monenlaisesta rytmimusiikista bluesista jazzanovaan ja reggaestä afrorytmeihin sekä esimerkiksi rockista ja vanhoista iskelmistä. Duo on julkaissut yhteensä neljä hienoa levyä sekä huomiota ja suosiota herättäneitä yhteisiä singlejä Palefacen, Jonna Tervomaan ja The Mutants -yhtyeen kanssa. Ne ovat kaikki saaneet tasaisen hyviä arvioita kriitikoilta.

Kovan maineensa alalla Nieminen & Litmanen ovat kuitenkin saavuttaneet ennen kaikkea live-esiintymisillään, joissa improvisaatio on suuressa roolissa. Keikkailu on ollut vuosien varrella välillä enemmän tai vähemmän aktiivista paria hiljaisempaa kautta lukuunottamatta. Duo on viihtynyt perinteisesti yhtä hyvin isojen tapahtumien esiintymislavoilla kuin pienten kuppiloiden intiimissä tunnelmissa. Keikoilla on vuosien varrella myös nähty paljon erilaisia vierailijoita, vaikka se ei olekaan ollut mikään lähtökohta.

Nieminen & Litmanen on useiden satojen Suomen-keikkojen ohella esiintynyt livenä myös ainakin Ruotsissa, Venäjällä, Ranskassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Urkuri Sami Nieminen on esiintynyt myös esimerkiksi brittiläisen soul-jazz‒yhtye The Filthy Sixin kiertuekokoonpanossa Suomen konserteissa.

Teksti: Joonas Kervinen / Funky Finland
Pääkuva: Pasi Rytkönen
Feature-kuva: Jarmo Nauska

Diskografia

• Sävyjä (2018) (Bluelight Records)
• Third (2011) (Grandpop)
• More Adventures with Nieminen & Litmanen (2006) (Grandpop)
• Nieminen & Litmanen (2004) (Grandpop)

Tiesitkö?

Niemisen & Litmasen musiikkia voi levyjen ja live-esiintymisten ohalla kuulla esimerkiksi Mika Kaurismäen ohjaamassa vuonna 2011 ilmestyneessä draamaelokuvassa Veljekset.

Duo on yli kaksikymmenvuotisen uransa aikana toiminut myös vuosien 1999-2003 välillä MTV3:llä esitetyn Joonas Hytönen Show’n studio-orkesterina kahden tuotantokauden ajan, sekä kahdesti Ruben Stiller Show’ssa 2006-2007, Vuonna 2007 he tekivät yhteistyötä helsinkiläisen Tanssiteatteri Hurjaruuthin kanssa, minkä myötä Talvisirkus Poron lukuisissa esityksissä kuultiin heidän musiikkiaan.

Tähän liittyviä artisteja:

aktiivinen

Cool Sheiks

Jo viidellä eri vuosikymmenellä soittanut ja edelleen esiintyvä Cool Sheiks on yksi legendaarisimmista suomalaisista mustan rytmimusiikin akteista. Yhtye on usein kutsunut itse musiikkiaan työväenluokan jazziksi.

ei aktiivinen

Eternal Erection

Vuonna 1994 Helsingissä perustettu Eternal Erection on yksi ensimmäisistä suomalaisista funk-yhtyeistä, joka keskittyi puhtaammin kyseiseen tyylilajiin eikä ainoastaan yhdistänyt vaikutteita siitä, kuten aiemmat usein progea ja rockia fuusioineet kokoonpanot. Maan maineikkaisimpiin bilebändeihin monesti luettu orkesteri,...

aktiivinen

Marjo Leinonen

Blues-rock‒laulaja Marjo Leinonen (s. 1966) on yksi pitkäaikaisimmista ja legendaarisimmista edelleen aktiivisista juurimusiikin artisteista Suomessa. , rock ja soul ovat olleet Marjo Leinosen musiikin keskiössä hieman vaihtelevin painotuksin kokoonpanosta riippuen.