latino

aktiivinen

Timo Lassy

Saksofonisti, säveltäjä ja yhtyeenjohtaja Timo Lassy on levyttänyt ja esiintynyt sooloartistina vuodesta 2007 alkaen. Häntä on kuvailtu yhdeksi Suomen valovoimaisimmaksi jazz-artistiksi, joka tunnetaan hyvin myös kansainvälisesti ja perinteisen jazz-yleisön ulkopuolella.

aktiivinen

Dalindèo

Helsinkiläinen Dalindèo tunnetaan 2000-luvun jazzin yhtenä suomalaisena kärkinimenä, tyylillisenä edelläkävijänä sekä perinteitä kunnioittavana mutta myös rajoja rikkovana liveyhtyeenä. Musiikkia ovat tyypillisesti leimanneet elokuvallisuus ja vahvat melodiat, etenkin aiemmassa vaiheessa myös tanssittavuus.

ei aktiivinen

Reino & The Rhinos

Reino & The Rhinos on näyttelijä-laulaja-muusikko Reino Nordinin aurinkoista ja lempeää suomenkielistä reggae-soulia bossanova- ja pop-vaikutteilla fuusioiva yhtye, joka on julkaissut kaksi albumia ja yhden EP-levyn. Backstage Alliancen vuonna 2008 julkaisema debyyttilevy Tähän tyyliin on...

ei aktiivinen

Maria Gasolina

Maria Gasolina on vuonna 2001 perustettu helsinkiläisorkesteri, joka esitti 18 vuoden ajan suomeksi sovitettuja ja käännettyjä cover-versioita aiempien vuosikymmenien rytmi- ja tanssimusiikin paikallisista klassikoista ja hiteistä eri puolilta maailmaa, ensimmäisillä levyillään etenkin Brasiliasta. Yhtyeen yhtenä...

aktiivinen

Emma Salokoski

Emma Salokoski on yksi tunnetuimmista ja monipuolisimmista suomalaisista eturivin solisteista. Hän nousi esiin 2000-luvun alkupuolella yhtenä neo soul -yhtye Quintessencen alkuperäisjäsenenä ja tämän pohjalta perustetun funk-kokoonpano The Q-Continuumin vakiovierailijana.