soul

aktiivinen

Emilia Sisco

Retrotyylistä soulia, bluesia ja jazzia esittävää laulaja-lauluntekijä Emilia Siscoa (oik. nim. Emilia Heinonen) on jo vuosia pidetty yhtenä kotimaisen rytmimusiikkiskenen suurimpana lupauksena. Hän levyttää nykyään kansainvälisesti tunnetulle Timmion Recordsille.

aktiivinen

Timo Lassy

Saksofonisti, säveltäjä ja yhtyeenjohtaja Timo Lassy on levyttänyt ja esiintynyt sooloartistina vuodesta 2007 alkaen. Häntä on kuvailtu yhdeksi Suomen valovoimaisimmaksi jazz-artistiksi, joka tunnetaan hyvin myös kansainvälisesti ja perinteisen jazz-yleisön ulkopuolella.

aktiivinen

Marjo Leinonen

Blues-rock‒laulaja Marjo Leinonen (s. 1966) on yksi pitkäaikaisimmista ja legendaarisimmista edelleen aktiivisista juurimusiikin artisteista Suomessa. , rock ja soul ovat olleet Marjo Leinosen musiikin keskiössä hieman vaihtelevin painotuksin kokoonpanosta riippuen.

aktiivinen

Tuomo

Soul-laulaja, kosketinsoittaja ja jazz-muusikko, joka on vaikuttanut vahvasti paikallisessa skenessä viime vuosikymmeninä mutta vuosien myötä hakenut yhä kansainvälisempää pohjaa omalle musiikilleen. Vuoden 2007 debyytti My Thing on yksi suomalaisen soulin klassikoista ja edelleen Tuomon menestynein...

aktiivinen

Bobby Oroza

Helsinkiläinen Bobby Oroza (oik. nim. Boris Nordin) esittää retrohenkistä, raa’aksi mutta melodiseksi ja lempeäksi kuvailtua soulia yhdessä Timmion Recordsin studioyhtyeenäkin tunnetun Cold Diamond & Minkin kanssa. a hän on saanut paljon faneja etenkin Yhdysvaltain latinalaisamerikkalaisissa...

aktiivinen

The Funky Sound Foundation

The Funky Sound Foundation soittaa 60-luvun lopun rouheaa ja paahteista funkia ja afrobeatia yhdistellen mukaan vanhan liiton hiphop-elementtejä ja helsinkiläistä sielunmaisemaa. Saksofonisti Joose Kyyrön vuonna 2015 perustama kymmenhenkinen kokoonpano on osa laajempaa tämän päivän retrohenkistä...

aktiivinen

Q-Continuum

The Q-Continuum on neo soulista ammentavan Quintessencen ympärille vuonna 2002 syntynyt funk-yhtye, joka fuusioi musiikkiinsa aineksia etenkin soulista, jazzista ja hiphopista. Bändi tuli tunnetuksi erityisesti 2000-luvulla sisaryhtyeensä rinnalla selkeästi funkimpana ja gruuvimpana versiona, mikä on...

aktiivinen

The Soul Investigators

Instrumentaaliyhtyeenä vuonna 1997 aloittanut The Soul Investigators on yksi tunnetuimmista ja ansioituneimmista suomalaisista funk- ja soul-kokoonpanoista. Alkuperäiskokoonpanoon kuuluvat Pete Toikkanen (kitara), Sami Kantelinen (basso), Jukka Sarapää (rummut) ja Antti Määttänen (urut) ovat edelleen retrosoundia edustavan...

aktiivinen

Cool Sheiks

Jo viidellä eri vuosikymmenellä soittanut ja edelleen esiintyvä Cool Sheiks on yksi legendaarisimmista suomalaisista mustan rytmimusiikin akteista. Yhtye on usein kutsunut itse musiikkiaan työväenluokan jazziksi.

aktiivinen

The Stance Brothers

Monessa liemessä keitetty ja useissa kokoonpanoissa vaikuttanut rumpali-tuottaja Teppo “Teddy Rok” Mäkynen esitteli vuonna 2007 salamyhkäisen The Stance Brothersin. Levyllä kyseessä on kuitenkin yhden hengen orkesteri, jossa Teppo Mäkynen soittaa satunnaisia vierailijoita lukuunottamatta itse kaikkia...

aktiivinen

Sam Huber

soolouraansa perinteitä kunnioittavana mutta laajalle liikkuvana global soul -solistina. Hän on julkaissut 2010-luvun loppupuolelta lähtien useita albumeita, EP-levyjä ja singlejä, ja hänet tunnetaan alun perin taiteilijanimellä Rick Lover 90-luvulla perustetun funk-yhtyeen ja tuon ajan kulttibändeihin...

aktiivinen

Quintessence

Quintessence on mustan rytmimusiikin suomalaisessa skenessä laajasti arvostettu ja sitä kansainvälistänyt yhtye, joka vaikutti ja toimi erityisesti 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Se myös edelsi pitkälti samasta kokoonpanosta rakennettua funk-painotteisempaa The Q-Continuumia.

aktiivinen

Nicole Willis

Suomalaisella soulin ja rytmimusiikin kentällä Nicole Willison saavuttanut asemansa ja luonut nimensä 2000-luvulla yhdessä The Soul Investigators -yhtyeen kanssa, joka on keskittynyt retrosouliin ja -funkiin. Hän on levyttänyt myös sooloartistina ja muissa yhteyksissä jazzikasta soulia...

ei aktiivinen

Eternal Erection

Vuonna 1994 Helsingissä perustettu Eternal Erection on yksi ensimmäisistä suomalaisista funk-yhtyeistä, joka keskittyi puhtaammin kyseiseen tyylilajiin eikä ainoastaan yhdistänyt vaikutteita siitä, kuten aiemmat usein progea ja rockia fuusioineet kokoonpanot. Maan maineikkaisimpiin bilebändeihin monesti luettu orkesteri,...

aktiivinen

Emma Salokoski

Emma Salokoski on yksi tunnetuimmista ja monipuolisimmista suomalaisista eturivin solisteista. Hän nousi esiin 2000-luvun alkupuolella yhtenä neo soul -yhtye Quintessencen alkuperäisjäsenenä ja tämän pohjalta perustetun funk-kokoonpano The Q-Continuumin vakiovierailijana.

aktiivinen

Jimi Tenor

Jimi Tenor on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista mustan rytmimusiikin artisteista, jolla on ollut tapana esiintyä satojen vuosittaisten keikkojen merkeissä huomattavasti enemmän ulkomailla ympäri maailman kuin Suomessa.